|
4.2.2015 | Välikysymys VK 7/2014 vp
Suomen kokonaisvastuut velkamaiden ja pankkien tukipaketeista
Arvoisa puhemies! EU:ssa rahavalta on voittanut kansanvallan 6-0. Kuusi vuotta on tehty väärää politiikkaa, kansa kärsii ja maksaa. Pankkien, keinottelijoiden ja jopa rahanpesijöiden Kreikka-riskit on sosialisoitu veronmaksajille. Pelkästään Kreikan tukipakettien kokonaisvastuut Suomen veronmaksajille ovat nousseet kuuden vuoden aikana 0 eurosta 7 000 miljoonaan euroon, eli jokaiselta suomalaiselta kuukauden palkka on mennyt rahamiesten pussiin. Samaan aikaan peruspalveluita, eläkkeitä ja lapsilisiä on leikattu, veroja nostettu.
Arvoisa pääministeri: Kun Suomi niin sanotusti lainasi ensimmäiset 1 000 miljoonaa Kreikalle, te totesitte epäilijöiden olevan pölhöpopulisteja. Ovatko oikeassa olleet epäilijät, eli suurin osa kansasta, mielestänne pölhöpopulisteja?
--
Arvostettu puhemies! Maailman maiden ranking-listalla Suomen ja Kreikan bruttokansantuotteet ovat olleet suunnilleen yhtä suuret. Olemme molemmat kansantuotteeltamme noin 40 vauraimman maan joukossa. Suomen ja Kreikan erot ovat kuitenkin valtavat. Suomen julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on nousemassa kriittisenä pidetyn 60 prosentin yläpuolelle, kun taas Kreikalla se on peräti kolminkertainen eli 180 prosenttia. Työttömyys on Kreikassa myös jättimäinen, kolminkertainen Suomeen verrattuna eli noin 27 prosenttia.
Tukipaketit eivät ole Kreikkaa auttaneet, velkaa on enemmän kuin kriisin alussa. Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat syytäneet niin sanottuina lainoina Kreikalle alle viidessä vuodessa yhteensä noin 227 000 miljoonaa euroa. Eli kansantuotteeltaan Suomen kokoinen maa on saanut rahaa yhtä paljon kuin Suomen valtion menot ovat olleet viidessä vuodessa. Valtapuolueet antavat ymmärtää, että vain näin menetellen Kreikka ja sen kansalaiset ovat pelastuneet kriisistä. Kuitenkin vain noin 27 000 miljoonaa on ohjattu valtion toimintoihin, loput rahat ovat menneet pankkien ja sijoittajien pelastamiseen euromaiden veronmaksajien toimesta. Taas kerran on käynyt niin, että riskisijoittajat kuittaavat voitot ja veronmaksajat tappiot.
Arvoisa puhemies! Suomen kokonaisvastuut Kreikan tukipaketeista ovat noin 7 000 miljoonaa euroa. Täällä välikysymyskeskustelussa emme ole saaneet edes summittaista tietoa siitä, mitkä ovat Suomen kokonaisvastuut: jos pahin tapahtuisi, ovatko vastuut veronmaksajille 20 000 vai 30 000 miljoonaa euroa.
Euroopan keskuspankki päätti äskettäin valtavasta, yli tuhannen 1 000 miljoonan eli 1 000 miljardin euron setelirahoituksesta, mikä lisää Suomen vastuita useilla miljardeilla. Kellään tässä täysistuntosalissa olevalla päättäjällä - ei edes pääministerillä, hallituksella, ei edes koko eduskunnalla - ei ole ollut päätösvaltaa asiassa. On jäänyt epäselväksi, oliko hallitus edes etukäteen tietoinen Suomen eli Suomen Pankin Erkki Liikasen kannasta asiassa vai voiko yksi mies, tässä tapauksessa taustaltaan sosialidemokraatti, päättää näin valtavasta päätöksestä yksin. Hyväksymmekö tällaisen kansanvallan, vallan ilman kansaa? Perussuomalaiset ovat kansanvallan kannalla, isänmaan asialla.
Pietari Jääskeläinen
|
|

Eduskuntapuheita ja muita kirjoituksia
Toimeentuloleikkaukset ja köyhyyden kasvu
Säästötoimet johtavat koulutustason laskuun
Suomen kokonaisvastuut velkamaiden ja pankkien tukipaketeista
Homekoulujen ja muiden rakennusten korjaus
Kreikan lainojen anteeksianto
Hallituksen talouspolitiikasta
Eläkeläisten köyhtyminen - eläkeindeksin leikkaus
Hallituksen energiapolitiikka on hiilenmustaa
Verot maksukyvyn mukaan - EI tasaverolle
Suomi maksaa rikkaiden EU-maksuja
Kannanotto valtion budjettiin
Suomi lapioi rahaa velkamaille
Harmaa talous poistettava
Riittävä peruspäiväraha
Perusturvaa vahvistettava
Sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen
Hyvinvointivaltion hautajaisissa
Hoitotakuu päivähoitoon, terveydenhoitoon, vanhustenhoitoon
Vantaan päättäjät vastuuttomia - velkamäärä hirvittävä
Kouluolot saatava turvallisiksi Vantaalla
Mihin valtion tulot katoavat?
Pietarin eduskuntatyö 2009-2015
» Pietari YLE Areenassa
» Puheenvuorot eduskunnassa
|
|