26.2.2015 | Eduskunnan suullisen kyselytunnin asia SKT 178/2014 vp
Köyhyyden lisääntyminen
Arvoisa puhemies! Kansa köyhtyy - miksi hallitus heikentää kansalaisten toimeentuloa ja lisää köyhyyttä? Kansan ostovoima laskee tällä vaalikaudella. Pienituloisille toimeentuloa heikentävä indeksileikkaus sekä leikkaukset hoito- ja muiden peruspalvelujen rahoitukseen ovat katastrofi. Uutisten mukaan vähempiosaisia kurjistava meno jatkuu, jos tietyt puolueet nousevat vaalien jälkeen valtaan. Kokoomuksen suunnalta esitetään leikkauslistaa, jossa vaaditaan kansalaisten perusturvan laajaa jäädyttämistä eli heikentämistä. Tähän listaan keskustan riveistä vastattiin ihmettelemällä, miksei leikkauslistassa jäädytetty myös kaikkein pienituloisimpien toimeentulotukea. Menoja on leikattava, mutta maassamme on melkein miljoona ihmistä, jotka elävät köyhyydessä alle tonnilla kuussa. Heiltä ei saa leikata, erilaisista maailmanparannusmenoista kyllä.
Arvoisa ministeri Rinne: Miksi hallitus lisää köyhyyttä leikkaamalla toimeentuloa näin rajusti? Miksi leikkaukset kohdistuvat pahiten pienituloisiin ihmisiin?
--
Arvoisa puhemies! Politiikka on valintoja. Tiukkoina aikoina on tarkoin harkittava, mihin yhteisiä varoja käytetään. Valitettavasti hallituspuolueet, myös vasemmistoliitto ja vihreät, ovat syytäneet mieluummin tuhansia miljoonia euroja velkamaille ja keinottelijoille kuin olisivat turvanneet jokaisen suomalaisen hyvinvoinnin. Onko oikein, että eläkeläinen, joka on elämänsä tehnyt töitä maamme menestyksen eteen, joutuu leikkausten takia kituuttelemaan niin pienellä eläkkeellä, että joutuu leipäjonoihin? Ei ole. Me perussuomalaiset tarjoamme vaihtoehdon, jossa eläkkeisiin ei olisi kajottu. Hallitus valitsi toisin. Hallitus valitsi väärin: rahat pois eläkeläisiltä, ja rahoitetaan edelleen EU:n perussopimuksen vastaisesti Kreikkaa ja muita kriisimaita.
Kysyn pääministeriltä: Eivätkö eläkeläiset ole eläkettään ansainneet? Onko oikein, että lapsilisiäkin leikataan pienituloisilta perheiltä?
--
Arvoisa puhemies! Jokainen hallitus joutuu leikkaamaan, mutta mistä leikataan? Hallitus on - myös vasemmistoliitto ja vihreät mukana - heikentänyt koko vaalikauden ajan hoito-, terveys- ja muita peruspalveluita. Tänä vuonna peruspalvelujen rahoitusta leikataan peräti 260 euroa jokaista suomalaista kohden vuoteen 2011 verrattuna. Kipeimmin leikkaukset kohdistuvat, kuten tiedetään, eläkeläisiin, lapsiperheisiin, sairaisiin, vammaisiin, työttömiin, omaishoitajiin, yksinhuoltajiin ja muihin pienituloisiin. Seuraavan hallituksen on korjattava nämä epäkohdat.
Arvoisa pääministeri, oletteko samaa mieltä, että hallituksen tekemät leikkaukset kohdistuvat kaikkein pahiten näihin pienituloisiin ihmisiin aiheuttaen paitsi taloudellista myös inhimillistä kärsimystä?
Pietari Jääskeläinen
|